Kauppakortteli Pekurin laajeneva tarjonta tuo vireyttä Oulun ydinkeskustaan. Viimeisimpänä tulostaan on ilmoittanut Ikea Suunnittelustudio, jolle suunnitellaan 650 neliön tilat korttelin toiseen kerrokseen. Aiemmin julkistettuja tulijoita ovat muun muassa ravintolat Taco Bell, Heidi’s Bier Bar, Naughty Brgr sekä Rax. Kortteliin sijoittuvat myös Handelsbanken, Topcon Healthcare ja konsulttiyritys KPMG.
Kauppakorttelissa toimi vuosina 2001-2017 Stockmannin tavaratalo. Vuonna 2019 sen pääomistajaksi tuli suomalainen sijoitusrahasto Trevian, joka kehittää korttelin konseptia ja vuokraa tiloja kaupallisille toimijoille. Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy on vastannut kauppakorttelin toiminnallisuuden, kokonaiskorjauksen ja muutosten suunnittelusta sekä asiakkaiden yksilöllisten tilatarpeiden arkkitehtisuunnittelusta.
Pekurin Kauppakorttelin on laajuudeltaan 15 500 bruttoneliötä. Sen kokonaisuuteen kuuluu neljä rakennusta, joista vanhin on Martta ja Ragnar Ypyän suunnittelema modernistinen Rautatalo vuodelta 1947. Torikadun ja Kauppurienkadun kulmassa on Kaija ja Heikki Sirenin Oulu Oy:n pääkonttoriksi suunnittelema harmaagraniittinen rakennus vuodelta 1963. Nimensä kauppakortteli on saanut vuonna 1910 valmistuneen jugendhenkisen Pekurinkulman mukaan.
Parhaillaan on käynnissä KOY Kirkkokatu 14:n julkisivukorjaus, jossa raikastetaan harmaata pesubetonijulkisivua ja rakennetaan uusi avara sisäänkäynti Rotuaarille. Samanaikaisesti suunnittelupöydällämme on muun muassa Rautatalon sisäpihalle rakennettava Pekurin Patio -ravintolamaailma.